Tarkka ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
Ilmoittaudu jo mukaan! Ajat sovitellaan kaikille osallistujille sopiviksi.
Ajatus Musisointia jokaisen iloksi!
Opettajat
Sakari Seppälä ja Matti Pollari mukana Pirkkoliisa Tikka.
Mitä tehdään Jokainen oppii soittamaan jotakin. Ne jotka jo osaavat soittaa, tuovat instrumenttinsa, voivat kokeilla uusia, ja katsotaan, minkä makuinen soitin- ja genresoppa Visuvedelle syntyy maisteltavaksi! Erityisesti pitkään musiikkia harrastaneitä lapsia ja nuoria toivotaan aikuisten lisäksi mukaan!
Yhteisömuusikot kokoavat yhtyeen/yhteyeitä, joka on mukana Visuveden Juhlissa loppukesästä 2024. Sekä pienyhtyeinä, että perheistä kertovassa Musiikkinäytelmässä, joka sävelletään ja kirjoitetaan yhdessä.
Kenelle Musiikkipajaan voivat osallistua kaikki musiikinharrastajat, muusikot tai soittamisesta haaveilevat, soittotaidon mukaisissa ryhmissä.
Ilmoittautuminen on tärkeää jo nyt!
Missä Harjoituksia voidaan pitää sekä Ruovellä että Visuvedellä.
Kehittämishankkeen ”Visuveden juhlat -perinteen elvyttäminen yhteisötaidetyöskentelyllä” rahoittaja on Leader Poko.
