Pekka Lampela CV

Synnyin elokuvakotiin. Isä oli elokuvaohjaaja (Viljo Lampela) ja äiti elokuvanäyttelijä (Kaija os. Rahola.) Lisäksi kotona tehtiin teatteria, musiikkia jne. Kaikki oppi ei ollut positiivista, mutta niin kai on elämässä yleensäkin.

1951 kuvattiin isäni “Vastaus” nimistä filmiä. Minusta ei vielä ollut edes klaffipojaksi, mutta pitelin silti klaffia pystyssä.

1955 olin jo oikeasti isän apuna mikrofoni kädessä vaikka kyseessä olikin apuääni koska elokuva ”Kiusausten vuori” dubattiin Englanniksi.

1962 äitini kuoli aivokasvaimeen ja minä olin siitä lähtien varma että kuolen nuorena.

Toisin taisi käydä

1966 Kierreltiin isän kanssa USA:n reservaatteja kuvaamassa elokuvaa ”American Indian Speaks”

Tänä vuonna tapasin Amerikassa tytön jolla oli hyvin pitkäaikainen vaikutus elämääni. Minulla ei ollut toivoakaan saada isältä suostumusta naimisiin menoon joten piti odottaa…

Minut palautettiin takaisin Suomeen.

Silloin tapasin ensi kertaa Hupiklubissa (Speden toimisto) Spede Pasasen, joka sitten myöhemmin toi leivän ja päälle vähän leikkeleitäkin sekä mahdollisti kaiken kivan tekemisen etenkin lastenkulttuurin parissa.

Pitkään meni että komediaa katsottiin ”taiteilijapiireissä” (omissanikin) karsaasti. Minä kuitenkin sovin ilmeisen hyvin Speden ajatukseen töistä ”huvin vuoksi.” Muut henkilöt kerkisivät vaihtua useinkin mutta minä pysyin.

Opin tavattoman paljon sellaista jota muissa elokuva- tai tv-töissä ei oppinut, rytmistä ja ehdottomuudesta. Jos yleisö ei naura, eivät mitkään selitykset kelpaa. (Tosin naurun lisäksi on usein kyse myös hymystä ja empatiasta.)

Sitten poiminnat Elonetistä kun elokuvatöistä rupesi saamaan jopa palkkaakin. (Internationa Movie Database:stä löytyy joitain muitakin tietoja.)

Punahilkka (1968) apulaisäänittäjä

Ballad (1969) äänittäjä

1969-73 MTV:n filmiyksikössä äänittäjänä. Lukuisa määrä tv-elokuvia, dokumentteja ja sarjoja.
Oikeesti – ja vähän leikistikin (1973) tähän sarjaan sävelsin myös tunnusmusiikin.

Sitten Pekka Kurkinen houkutteli AV-suunnittelijaksi Audiomark Oy:n (1973-1975) Tein myös runsaasti lehtijuttuja ja muutaman radio-ohjelmankin.

Kun näin uutisen Rovaniemelle rakennettavasta uudesta teatteritalosta ja keksin että haluan sinne töihin. Ainoa työpaikka jota olen hakenut, eikä sitä ollut vielä edes olemassa. Sähkösuunnittelija palkkasi minut ensin tekemään äänilaitesuunnittelun ja väitti myös tulevalle johtajalle Kaija Siikalalle että siellä tarvitaan käyttöpäällikköä. Ei silti Kaija oli jo aiemminkin samaa mieltä. No 1975 ne perustivat tällaisen viran ja sain sen.

Se oli hienoa aikaa. Koko ajan piti käyttää mielikuvitusta ja tehdä enemmän kuin osasi. Kiertueilla sai konkreettisesti esimerkiksi ”Salakaato” näytelmän myötä kokea (kuuli suoraan yleisön reaktioita myös näytelmän jälkeen) miten hyvin tehty komedia voi koskettaa myös sydämiä ja oikeudenmukaisuuden tajua.

Pieni anekdootti kuvaa paljon: Kun yhteen näytökseen oli huomattavasti enemmän tulijoita kuin saliin mahtuu, keksi teatteriasiamies: “Menkää te paikkakuntalaiset kotiin, niin pitkämatkalaiset pääsee ensin. Telkkarista tulee hyvä kotimainen elokuva. Nämä ovat luvanneet pitää toisen esityksen kun elokuva on loppu.”

No tuo aika loppui ikävä kyllä lyhyeen, kun en osannut pitää suutani kiinni julkisuudessa ja jouduin ristiriitoihin kaupunginhallituksen kanssa. Heidän mielestään talossa ei ollut mitään moittimista. Elissa Aalto olisi ollut valmis muutoksiin mutta kaupunginhallitus ei. Myöhemmin sieltä kuului moitteita myös teatterin linjasta: ”Teatteriyleisö on tullut minulle kertomaan että he eivät enää uskalla käydä teatterissa kun sillä käy niin paljon kaiken maailman porukkaa.”

Onneksi irtisanoutumiseni jälkeen minut pyydettiin 78-79 silloiseen Teatterikouluun tuntiopettajaksi. Sekin oli hauskaa aikaa kun oppilaina olivat eniten tämä kurssi. Monien näistä kanssa tein TV-sarjoja vielä pitkään, kuten Ryhmäteatterin Oudot jutut.

Syksyllä 1978 alkoivat Spede-elokuvat
(Jokaisessa minulla oli jokin roolikin.)

Kesäisin tehtiin elokuvia ja talvisin kokeilin uutta ammattia. Suunnittelin ja tein huonekaluja. Ne menivät kyllä hyvin kaupaksi, jopa Hämeenlinnan Teatteri osti niitä yhteen näytelmään, mutta en ollut kauppamies, minusta ne olivat aina liian kalliita.

Koeputkiaikuinen ja Simon enkelit (1979) (Olin mies joka huusi poliisia.)

Tup akka lakko (1980) (Olin edellisen elokuvan paikassa se poliisi.)

Soittava seppä (1981) Mara Kakon lyhytfilmi

Uuno Turhapuron aviokriisi (1981)

Pölhölä (1981)

Uuno Turhapuro menettää muistinsa (1982)

Kuolema savolaiseen tapaan (1983) Juhani Tiikkaisen tv-sarja

Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin (1983)

Lentävät luupäät (1984)

Uuno Turhapuro armeijan leivissä (1984)

Tässä välissä kannattaa mainita että muutimme Kalvolan Heinuun, elokuussa 1984 vanhaan kansakouluun jossa pystyi paremmin pitämään kursseja sekä aikuisille että lapsille. Ja kyllä niitä pidettiinkin. Sekä näytelmiä myös ulkoilmassa. Monet niistä piti itse kirjoittaa.

Silloinen vaimoni johti monia hämäläisiä kuoroja ja minä tein niille näyttämösovituksia, näytelmiä ja äänilevyjä.

Hei kliffaa hei (1985)

Uuno Epsanjassa (1985)

Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986)

Liian iso keikka (1986)

Pikkupojat (1986)

Uuno Turhapuro kaksoisagentti (1987)

Fakta homma (1987)

MIES JA TYÖ (1988) SAK:lle tehty lyhytfilmi

Tupla-Uuno (1988)

”Onks’ Viljoo näkyny?” (1988)

Olin useana vuonna vetänyt Hämeenlinnan lastentapahtumassa mm. videotyöpajoja.

Antero Vipuliini ja taikatakki (1990) oli haastavin näistä projekteista. Kari Kupari sävelsi Ilpo Tiihosen runoihin musiikin joka tallennettiin ja käytettiin pohjana eri työpajoissa. Toimintaa kuvattiin ja materiaalista koottiin TV 2:lle dokumentti.

Kun kouluvuosi laitettiin alkamaan elokuun puolessa välissä piti kehitellä menetelmä jossa elokuvien aikatauluja voitiin tiivistää. Olin jo jonkin aikaa käyttänyt äänileikkaukseen tietokoneita ja tässä yhteydessä suunnittelin tietokoneavusteista järjestelmää jolla sekä kuvaleikkaus että äänityöt voitiin hoitaa samanaikaisesti. Näin syntyi videonauhoja apuna käyttäen työtapa joka myöhemmin kaupallisten ohjelmistojen (Avid, Final Cut Pro) tultua markkinoille siirtyi kokonaan tietokoneille.

Uunon huikeat poikamiesvuodet maaseudulla (1990) äänitys ja leikkaus

Rampe & Naukkis – kaikkien aikojen superpari (1990) äänitys ja leikkaus

Aika monta yötä valvoin ystäväni Partsun apuna omine laitteitteni kun häneltä meinasi mennä omien sanojensa mukaan henki Iskelmäprinssin kanssa (1991)

Uuno Turhapuro herra Helsingin herra (1991) äänitys ja leikkaus

Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet (1991) leikkaus

A-E-I-O-U. Missä Sambian kirjat? (1992) äänitys, miksaus

Madam, anna sata Kwachaa! (1992) äänitys, miksaus.

Katulapset antoivat minulle nimen Chaki Norisi.

In caupona veritas – baarissa on totuus (1992) äänitys

Uuno Turhapuro Suomen Tasavallan Herra Presidentti (1992) äänitys ja leikkaus

Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät (1992)leikkaus

Rajoitettu rakkaus (1993) miksaus

Tsa Tsa Tsaa (1993) työryhmä

Uuno Turhapuron poika (1993) äänitys, leikkaus

Uuno Turhapuron veli (1994) äänitys, leikkaus

1994 sain kutsun Hämeen läänin audiovisuaalisten taiteiden läänintaiteilijaksi ja olin aika tavalla äimänä. Tosin olin ollut jo vuoden mukana taidetoimikunnan taidekasvatusprojektissa joten saattoivat ne tuntea myös tätä puoltani. Olinhan myös ollut Hämeenlinnan lastentapahtumassa mukana jo jonkin aikaa ja lähiseudun kuorojen esitysten suunnittelussa ja levyjen äänityksissä. Kuitenkin yllätyin.

Tätä kesti viisi vuotta ja se oli hienoa aikaa. Teimme kaikki neljä läänintaiteilijaa yhdessä taidekasvatuskokeiluja mm. päiväkodeissa ja teimme tästä julkaisujakin.

Dekkarimaraton oli hieno kokemus hulluuden hyödyistä. Mitä hulvattomimpia ideoita voidaan toteuttaa ilman rahaakin kun vaan uskotaan niihin. Vuonna 1995 sitä kirjoitettiin 48 tuntia putkeen lintutornista Suomessa sekä ympäri maapalloa internetin kautta peräjälkeen ja lopulta siitä tehtiin kirja:

Naisen logiikka (1999) äänitys, leikkaus. Tämä oli kummallisin produktio jossa olen ollut mukana. Spede sai säätiöltä rahaa tähän ja se ilmeisesti aiheutti ongelmia. Kun laitoin hänelle raakaversion josta kerroin puuttuvan vielä aika tavalla vielä kuvaamattomiakin osia, hän laittoi sen mitään sanomatta negaleikkaukseen ja teatteriin.
Kyllä hävetti, mutta onneksi vain noin 300 katsojaa näki sen.

Johtaja Uuno Turhapuro pisnismies (1998) äänitys, leikkaus

Hurmaava joukkoitsemurha (2000) äänitys, leikkaus. Tämä oli minulle tärkeä elokuva. Olen itse sairastanut vaikeaa masennusta lapsuudesta lähtien ja tämä oli aika rankka kokemus.
Tämän jälkeen jaksoin vielä kahden elokuvan verran, ja aika tavalla tv-ohjelmia, teattereiden video- ja taustaprojisointeja, mutta sitten olikin vuorossa työkyvyttömyyseläke ja monenmonet rankatkin hoidot.

Kymmenen riivinrautaa (2002) äänitys, leikkaus

Uuno Turhapuro – This Is My Life (2004) äänitys, leikkaus

Vuonna 2012 tapasin 46 vuoden jälkeen Mollyn uudelleen Roomassa ja se oli menoa se, nimittäin Philadelphiaan menoa. Seuraavana vuonna todettiin munuaisessa kasvain ja munuainen poistettiin.
Maailmasta poistui myös nuorin poikani yliannostuksen takia. Seilasin Phillyn ja Helsingin väliä kun amerkkalaiseen hoitoon ei ollut varaa ja syöpä jatkoi rakossa.

On kai vihdoin uskottava että en kuole nuorena.

Menimme naimisiin vihdoin 48 vuoden odottelun jälkeen ja tässä sitä nyt ollaan toisen elättinä. Mollyn opettajaneläke ei ole suuren suuri.

Kokkosen Erenkin kuoltua kokosin pikku hiljaa häneltä kesken jääneen dokumentin Arto Paasilinnasta. Se on Annamaija Kokkosella. Ehkä se vielä esitetään sopivassa tilanteessa.

Ps. Kun useista elokuvista tein sekä televisiolle “making-of” että ryhmälle muistoja kuvauksista, on minulla tästä materiaalista yms. vielä haaveena tehdä Ere Kokkosesta dokumentti. Siitä puolesta Ereä ohjaajana ja ihmisenä jota elokuvakatsojat tai arvostelijat eivät nähneet. Jos siis ikää ja terveyttä vielä riittää. Materiaalia on satoja tunteja.

pps. Sairaseläkkeellä olen jatkanut vuosikymmeniä jatkuneita töitä vanhojen valokuvien ja elokuvien digitointia. Visuveteen liittyviä on toistakymmentä tuhatta.

Olen myös avustanut Lemmeniemi sivustojen siirtämistä uudelle alustalle ja kuvien ja tekstien lisäämistä niihin. https://visuvesi.net/lemmenniemi/

Visuveden juhlien ensimmäisiä kokemuksia oli kun Pirkko ja minä olimme mukana yhdessä näytelmässä, nimeä en muista, mutta me olimme tyttö ja poika jotka istuivat kivellä.

Pirkon kanssa on tehty yhteistyötä, tai pitäisikö sanoa yhteisharrastusta mm. Oriveden Opistossa,  ja esityksissä Visuvedellä.

Pekka Lampela
5925 Wayne Avenue
Philadelphia PA 19144
United States
+1 (267) 309-1636

Ritarintörmä 4 C
02610 Espoo
Finland
+358 42 0716796